Toiminta

Rovaniemen Palveluskoirakerhoon mahtuu laaja rotukirjo. Kuva: Laura Hanni

Tervetuloa tutustumaan Rovaniemen Palveluskoirakerhon toimintaan!

Toimintamme on aktiivisinta keväästä syksyyn, jolloin tarjontaa on satunnaisten kimppatreenien, viikoittaisten avoimien treenivuorojen, teemailtojen sekä myös kurssien ja kokeiden muodossa. Koiraharrastus Rovaniemellä Rovaniemen Palveluskoirakerhossa pyörii kuitenkin ympäri vuoden, talvisin pyrimme varaamaan halliaikoja Rovaniemellä olevista koirahalleista.

Nykyään eri koiraharrastuslajeja kerhosta löytyy moneen makuun, ja jäsenissämme on harrastajia perinteisten PK-lajien lisäksi esimerkiksi tokossa, rally-tokossa, sekä noseworkissa. 

Rovaniemellä Mäntyvaaran suunnassa sijaitseva Tassuvaaran kenttä on tarkoitettu vain jäsenten käyttöön. Kenttä on käytössä vuosittain yleensä maaliskuusta marraskuuhun / joulukuuhun, hieman lumitilanteesta riippuen. Keväisin kenttä aurataan helmi-maaliskuussa ja pimeänä aikana sovitaan erikseen iltojen valovuoroista kentällä. 

Portin koodi vaihtuu aina keväällä (yleensä toukokuussa) ja uusi koodi lähetetään sähköpostilla siihen oikeutetuille jäsenille. Viimeisenä kentältä lähtevä lukitsee Tassuvaaran portin.

Facebookin ryhmissä jäsenet sopivat tottelevaisuusharjoituksista, tokon, rally-tokon kenttätreeneistä, PK- ja pelastuslajien maastoharjoituksista, sekä valjakkohiihtoharjoituksista. Näihin voi rohkeasti lähteä heti mukaan myös uutena jäsenenä ja myös itse kysellä treeniseuraa haluamaansa lajiin. Liity siis jäseneksi ja kysy treenimahdollisuuksia ja treeniseuraa muista jäsenistä! Voit toki halutessasi käyttää Tassuvaaran kenttää myös omaan harjoitteluun yksin aina kun kenttä on vapaana. 

Jäseneksi pääset liittymään täältä ja jäsenyys on voimassa aina yhden kelenterivuoden kerrallaan, eikä ole siis riippuvainen kerhoon liittymisajasta. Kannattaakin liittyä aina heti alkuvuodesta, jolloin pääsee mukaan kaikkeen toimintaan vuoden aikana! 

Harjoitukset pyörivät suurimman osan vuodesta aktiivisesti uusien ja vanhojen jäsenten toimesta painottuen kuitenkin sulan maan aikaan. Kesäisin pyörii usein myös viikottaisia avoimia lajitreeniryhmiä, joiden kautta pääsee hyvin mukaan esimerkiksi tokon tai rally-tokon harrastamiseen. Kokeneemmilta harrastajilta voi aina kysyä apua ja vinkkejä. Kentällä olevat ryhmät ja lajien avoimet vuorot näet kalenterista.

Erillisistä ohjatuista treeni-illoista ja kursseista ilmoitetaan myös nettisivujen etusivulla "Uutisissa" ja tapahtumakalenterissa. Mikäli olet kiinnostunut jostakin lajista ja haluat päästä harrastukseen mukaan, niin ota rohkeasti yhteyttä suoraan lajin yhteyshenkilöön. Toimintaan ovat tervetulleita kaiken rotuiset ja -kokoiset koirat, sekä myös monirotuiset harrastuskoirat. 

Varsinaisia ympäri vuoden pyöriviä pidempiä ohjattuja lajiryhmiä meillä ei ole, vaan toiminta on vapaamuotoisempaa ja kurssipainotteista. Kurssit ja teemaillat on lähtökohtaisesti ja ensisijaisesti tarkoitettu jäsenmaksun hoitaneille RPKK:n jäsenille. Kursseille haetaan aina erikseen vetäjän kautta, eikä kursseille pääsemistä voi etukäteen tietää, vaan tilanne riippuu esim. hakeneiden koirakoiden määrästä. 

Huomaathan että kerhon toiminta pyörii vapaaehtoisten, aktiivisten harrastajien ja hyvän yhteistyön voimin. Kursseja ei ole säännöllisesti tarjolla ja kurssitarjonnan määrä riippuu siis vapaaehtoisten kouluttajien määrästä kunakin vuonna, ja otammekin aina mielellämme uusia kouluttajia kursseille, kysy lisää johtokunnalta. Esimerkiksi yksittäiset teemaillat ovat helppo tapa päästä kouluttamiseen kiinni, voit siis pitää vaikkapa yhden kerran tokon alkeet, metsäjälkitreenin tai pentupäivän. Voit myös järjestää jonkun kurssin yhteistyössä kaverin kanssa. Voit myös järjestää ulkopuolisten kouluttajien koulutuksia kerholle, johtokunta auttaa ja opastaa näissä. 

Myös koe- ja kisajärjestelyihin haemme jatkuvasti uusia reippaita aktiiveja. Kisajärjestelyt ja talkoilu ovatkin mainio tapa päästä haluamaansa lajiin kunnolla sisälle. 

Kaikkien RPKK:n jäsenten edellytetään sitoutuvan vastuulliseen koiranpitoon. Koirien koulutuksen tulee olla eettistä ja perustua yhteistyöhön ohjaajan kanssa. Epäkohtia havaittaessa johtokunta tulee puuttumaan asiaan.  

Olethan tietoinen, että yhteisiin koulutuksiin tulevalla koiralla on oltava ROKOTUKSET ajan tasalla. Sairasta koiraa ei pidä tuoda yhteisiin tapahtumiin tai harjoituksiin (esim. kennelyskä, vatsataudit ja nenäpunkkitartunnat).  Kennelyskää vastaan saa haettua vuosittaisen rokotteen eläinlääkäriltä. Tulethan harjoituksiin myös itse täysin terveenä. 

Valikosta voit tutustua tarkemmin eri lajeihin.


Lajien yhteyshenkilöt löydät "yhteystiedot" -sivulta. 


Facebook-ryhmät on tarkoitettu RPKK:n jäsenille. Liittyessäsi ryhmään / ryhmiin jäsenyys tarkistetaan. Voit liittyä ensin RPKK ry:n ryhmään alla olevan painikkeen kautta, ja kysyä sitten tarkemmin lajikohtaisia ryhmiä kiinnostuksesi mukaan. Mikäli et vielä ole jäsen, voit seurata julkista FB-sivua joka on avoin kaikille. 

Kuva: Laura Hanni
Kuva: Laura Hanni