Tassuvaarassa treenaaminen
Rovaniemen palveluskoirakerhon jäsenet voivat vapaasti treenata esim. tokoa, tottista ja rally-tokoa Tassuvaaran nurmikentällä. Huolehdithan että jäsenmaksusi on maksettuna. Kenttä on käytössä noin maaliskuu-marraskuu välillä. Talvisin pyrimme saamaan myös vuokrahallivuoroja sisätreenien mahdollistamiseksi.
Ohjeita koulutuksiin tuleville ja itsenäisesti kentällä harjoitteleville:
- Kysy rohkeasti treeniseuraa Facebookin jäsenten ryhmissä mikäli et halua mennä yksin harjoittelemaan, eikä avoimia yhteisvuoroja pyöri sinulle sopivaan aikaan. Kokeneemmat harrastajat ylensä myös mielellään auttavat oman ehtimisensä mukaan.
- Seuraa kerhon tapahtumakalenteria, ja mikäli kenttä on varattu, annathan varanneille treenirauhan nurmikentällä. Kenttä voi olla varattuna kursseille, tapahtumille ja treeniporukoille. Yksittäinen jäsen ei voi varata kenttää vain omaan käyttöönsä.
- Kentän käyttö ei maksa jäsenmaksun lisäksi mitään erikseen.
- Älä ruoki koiraasi juuri ennen koulutuksiin tuloa. Ota mukaan tavallinen talutin (ei flexiä), kaulain (esim. palveluskoirien ketjukaulain tai turvallinen nahkakaulain) sekä leluja tai makupaloja. Muistathan ottaa koiralle myös raikasta vettä, sillä Tassuvaaran kentällä ei ole vesipistettä.
- Auton voit treeneissä ajaa alas kentälle hiekkaparkkikselle. Kentälle on portti / puomi, jossa on numerolukko. Katso tarkkaan miten lukko ja puomi on kiinni, ja laita lähtiessäsi puomi samalla tavoin lukkoon kuin se olikin. Puomi ei saa roikkua lukon varassa! Ämpäri suojaa lukkoa vesisateelta ja lumelta.
- Porttikoodia ei saa luovuttaa eteenpäin. Porttikoodin vaihtumisesta tulee sähköpostia ja siitä ilmoitetaan myös Facebookin jäsenten ryhmässä.
- Saavuttuasi koulutusalueelle, käytä koira tarpeillaan kauempana metsässä. Koirien ei saa antaa tehdä tarpeitaan koulutuskentälle eikä kaivella kentällä. Katso etteivät uroskoirat nostele koipea esteisiin. Tarvittaessa korjaa vahingot ja jätökset. Mökin terassilla on kesäisin pikkuroskis koirankakkapusseille. Huomaathan että iso vihreä "roskis" talon vieressä ei ole roskia varten, älä siis laita sinne mitään.
- Pidä koira autossa siihen asti kunnes oma vuorosi alkaa tai päätät itsenäisesti mennä harjoittelemaan. Jos sinulla ei ole autoa, niin etsi koiralle jokin rauhallinen paikka kytkettäväksi ja ota mukaan vaikka jokin koiralle tuttu alusta.
- Jos tarvitset lukkojen takana olevia treenivälineitä etkä tiedä miten niitä saa käyttää / saa otettua käyttöön, kysy ohjeita johtokunnalta tai lajivastaavilta. Yhteystiedot löytyvät "Yhteystiedot" -sivulta.
- Pidä huoli ettei koirasi mene muiden harjoittelevien koirien luokse, ja pidä koira tarvittaessa kytkettynä harjoituksen ajan, esim. pitkässä liinassa jos et ole varma pysyykö se luonasi tai paikallaolossa. Aggressiivisesti käyttäytyvät koirat eivät voi osallistua yhteistreeneihin.
- Harjoituksen päätteeksi kerää kaikki käyttämäsi tavarat.
- Älä tee makkarajälkeä tai makupalojen etsintää kentällä. Älä myöskään kaada nurmelle mitään hajusteita. Katso että kenttä on siistissä kunnossa lähtiessäsi ja kaikki ovet lukossa.
- Mikäli koiralla on jokin tarttuva tauti, älä tuo sitä laisinkaan kentälle. Vain terveet, rokotetut koirat voivat treenata kentällä.
Mikäli narttukoiralla on juoksuaika, olisi suotavaa harjoitella sen kanssa kimppatreeneissä vasta viimeisenä ja ilmoittaa juoksuajasta treenikavereille. Ethän vie juoksuaikaista koiraa kentälle juuri ennen kokeita.
- Tassuvaarassa on ulkohuussi jäsenten käytössä. Huolehdithan että huussi jää jälkeesi siistiin kuntoon ja ilmoita jos esim. vessapaperi on loppu. Käytä käsidesiä.
- Keväisin ja syksyisin voi kentälle sytyttää treeniporukoille valot iltaisin mikäli tarvetta on, joten myös syksyn pimeinä iltoina treenaaminen on mahdollista. Seuraa uutisia ja Facebookin tiedotuksia.
HUOMIOI:
- Kaikkien RPKK:n jäsenten edellytetään sitoutuvan vastuulliseen koiranpitoon. Koirien koulutuksen tulee olla aina eettistä ja perustua hyvään yhteistyöhön ohjaajan kanssa. Epäkohtia havaittaessa johtokunta tulee puuttumaan asiaan.
- Muista lukita portti poistuttuasi kentältä. Mukavia treenihetkiä!

Tassuvaaran harjoituskentän sijainti: Mäntyvaarantien varressa, kaupungista tultaessa tien vasemmalla puolella hieman ennen ravirataa. Autot voi ajaa harjoituspäivinä alas kentän hiekkaparkkipaikalle. Koe- ja kilpailupäivinä yleisöä pyydetään jättämään autot mahdollisuuksien mukaan ylös tienvarteen, jotta osallistujat ja järjestäjät saavat autot kentän viereen. Mikäli haluat auton kesällä varjopaikalle, on se parempi jättää ylös puuston suojaan.
Alla karttalinkki kentälle.